Huikeaa – Neulepäivillä tavataan!

Montaa päivää ei tarvitse enää odottaa! Säätiedote viikonlopulle näyttää tällä hetkellä ihan mukavalta Reposaaren osalta; lauantaille puolipilvistä, lämpötila +20 asteen molemmin puolin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saattaa hieman ripauttaa vettä mutta sunnuntai on taas poutainen, joskin pilvisempi kuin lauantai ja hieman viileämpi. Vähän meinaa tuulista säätä lupailla molemmille päiville, mutta ei mitään myrskyjä kuitenkaan. Sääennusteilla on tapana muuttua tiheään tahtiin.

Kurssitarjonta on hieman muuttunut. Päivitin tiedot edelliseen artikkeliin. Mukaan kannattaa ilmottautua etukäteen, jos haluaa paikkansa varmistaa sillä uusien koronarajoitusten mukaan sisätiloissa osallistujamäärä on rajattu kymmeneen henkilöön. Jokainen kurssille tulija muistaa ottaa maskin mukaansa eiks vaan?  Ennakkoilmottautumisiakin on tullut ihan kivasti, mutta kaikille kursseille on vielä tilaa.

Myyntikojut tullaan järjestelemään hieman väljemmin alkuperäisestä suunnitelmasta, jotta kaikilla on tilaa liikkua ja kierrellä kojuilla menemättä liian lähelle toisia. Monelta myyntikojulta tulee löytymään myös käsidesiä, samoin Info-pisteessä voi käydä kätensä desinfioimassa.

Osa myyjistä on joutunut peruuttamaan tulonsa, mutta mukaan on tullut myös muutamia uusia myyjiä.
Myyjien esittely (numerot kartassa):
1+2; Lankajengin myyntipöytä, Novitan lankoja sekä Pirkka-villalankoja, Katja Makkosen neulekirjoja yms. Samassa yhteydessä INFO-piste sekä neulegraffitityöpaja.
3: Taito Shop: Neule- ja makramee töiden tarvikepaketteja, Taito Pirkanmaan Roosa-nauha lankaa ym.
4: Undreamt: Luonnon omilla väriaineilla värjättyjä lankoja ym.
5: Karhutar: suomalaisesta villasta neulottuja sukkia, lapasia ja pipoja ym.
6: Pikkune Kauppa: Poppana- ja mosaiikkituotteita ym
7: Tiny Bird´s Fabrics: saksalaisia neulelankoja ym.
8: Piijon: neuleita lampaanvillasta ym.
9. Raija Rosenberg: kinnasvanttuita ja muita neulomuksia ym.
10. Vuokko Haapaniemi: monipuolisia neulomuksia ym.
11. Freija Yarn: Käsinvärjättyjä lankoja ym.
12. Mokkuyarn: Porissa värjättyjä lankoja ym.
13. Lankakauppa Lavikko: monipuolisesti lankoja ym.
14. Mari´s Home: lasten vaatteet ja kodin tekstiilit ym.
15. Riikka-Piikka: Monipuolisesti lankoja ym.

Paikanpäältä löytyy kahvio, jota tuttuun tapaan pyörittää Reposaariyhdistys. WC löytyy Reposaaritalon alakerrasta, käynti ulkoa portaita. Jos joku tarvitsee pääsyn portaattomaan vessaan, niin infosta löytyy lisätietoa.

Kirkkokatu 20, Reposaari, Pori

Tervetuloa!